tiistai 9. elokuuta 2011

Eläintenpidon varjopuoli

 En ole hyvä tässä,
suren liikaa.
Pieni elämä katkeaa liian lyhyeen.
Ei ole helppoa tehdä viimeistä päätöstä toisen elämästä.
Ei tunnu hyvältä kun ei mikään auta,
vaan näkee viattoman eläimen kärsivän.
 Tämä surullinen varjopuoli astuu silloin tällöin
jokaisen eläiten pitäjän eteen.
Toiset osaavat suhtautua asiaan paremmin,
minulle luopuminen on aina ollut vaikeaa.
Ehkä ala on minulle väärä..
Ehkä en ole oppinut vielä tarpeeksi kovaksi.
Lohduttavaa on ainoastaan se, 
ettei pienen enää tarvitse kärsiä.
Silti aina tulee mieleen, 
olisiko jotain voinut vielä tehdä?
Vaikka tiedän että ratkaisu oli oikea.

Hyvää matkaa sonnipoika Ihmemies.

11 kommenttia:

  1. Tuokin teksti kertoo sen, että Sinulla on sydän mukana kaikessa, mitä teet.

    Tuli äsken mieleeni, pitää kysyä: onko teillä sähkökatkojen varalle oma generaattori?
    Jos on, muistatko hankintahintaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sirkku♥
    Juu, kyllä hankittiin generaattori joku vuosi sitten. Traktorikäyttöinen. Lähinnä siksi että saadaan eläimille vettä jos sähköt ovat pitkään poissa. En muista hankintahintaa, mutta kysäisen isännältä kun hän kotiutuu.
    Täällä taas jyrisee..

    VastaaPoista
  3. On hyvaa, etta teet tyotasi sydamella ja tunteella. Elaimet ovat elavia otuksia ja niiden menetysta saa surra.

    VastaaPoista
  4. Minusta yksi suurimpia rakkauden osoituksia on kun osaa luopua ajoissa. Turha kärsimys pitää osata lopettaa mahdollisimman ajoissa.
    Suru on osa elämää, on hyvä että osaat tuntea surua eläimen menetyksestä, silloin tiedät että sydämesi on mukana työssäsi.
    Voima haleja sinulle ja uusia pikkuisia tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
  5. Voi murhetta:( Niin se on kun eläimiin kiintyy niin täysillä että aina lähtee itsestä palanen mukaan.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Tuula, Mummo, Tirriliisa ja St.Brigitten ♥

    Sirkku, meidän generaattori maksoi vajaa 3000e, ja on 25kw. Minä kun en näitä muista, niin piti isäntää tentata :)

    VastaaPoista
  7. Olisin huolissani sellaisesta eläintenhoitajasta, joka ei olisi murheellinen luopuessaan eläimestä. Ikävää silti.

    VastaaPoista
  8. Et tainnut huomata edellisestä postauksestasi, että ilmoitin tunnustuksesta, jonka voit hakea blogistani (otsikkona "minne haluaisit...).

    VastaaPoista
  9. Kiitos Mayo, ja kiitos tunnustuksesta :). Huomasin sen kyllä, mutta unohdin tietty kopsata sen tänne..

    VastaaPoista
  10. Ihan samanlaisia asioita itsekin joudun silloin tällöin mietiskelemään mielessäni.

    Jossain määrin olen joutunut kovettamaan itseäni, koska väistämättä eteen tulee tilanteita että joudun tekemään päätöksen, pikaisenkin, jonkun meillä asuvan puolesta. Mielestäni on armollisempaa eläintä kohtaan päästää se kärsimyksestään ennen kuin sen olo on sietämätön, varsinkin, jos mikään hoito ei tehoa.

    Itkut on joka kerran tirautettava, kun joku pieni tai suuri ystävä meiltä lähtee vihreille niityille. Vaikka meillä porukkaa onkin aika paljon, niin joka kerta jään minäkin kaipaamaan ja märehtimään mielessäni, että olisinko voinut tehdä jotain kuitenkin toisin. Naisten tyyppivika, vissiin. :)

    VastaaPoista