tiistai 20. tammikuuta 2009

...Ja niin alkoi meidän tilan pitkän letkeä poikima-aika...
Lauantain ja sunnuntain välinen yö. Kello kolme. Tähän asti minua on valvottanut kolmevuotias poikani, joka valittelee korvaansa. Yht´äkkiä tulee mieleen käydä navetassa. Illalla kaikki näytti rauhalliselta, mutta nyt jokin vaivaa, ja lähden pakkaseen. No niinhän se on, että lehmä poikimassa tietenkin. No ei tässä vielä hätää, vasta vesipää tullut (vesipää on ´pussi´joka tulee ennen vasikkaa). Juoksen sisälle nukuttelemaan poikaa. Poika nukahtaa, ja juoksen takaisin navettaan. Ei edistystä, takaisin sisälle. Poika heräilee taas ja nukuttelen jälleen, ja käyn taas navetalla. No tätä jatkuu.. Lehmä alkaa märehtiä, eipä pidä kiirettä poikimisen suhteen. Jossain välissä keitän kahvia, ettei uni pääse yllättämään. Saan viimein pojalle annettua särkylääkettä ja sipulikääreen, ja saan pojan taas nukkumaan. Navetassa juoksen 20minuutin välein. Puoli kuudelta herätän isännän, ja kuudelta soitamme eläinlääkärille. Onneksi päivystys on meidän oman kylän lääkärillä. Tohtori lupaa tulla heti.
Taisi lääke auttaa, poika nukkui viimeinkin. Hyvä niin, koska navetassa on nyt kaikki apu tarpeen. Soitan vielä naapurista appiukon avuksi.
Lekuri ajaa pihaan ja tutkii lehmän sisuksia... vasikka on POIKITTAIN! Miten se on mahdollista, no onpa vain.. Ja kaiken lisäksi synnytys menossa jo ohi, eli kohdunsuu jo alkanut sulkeutua. Nyt tuli kiire saada vasikka ulos! Lekuri ähertää aikansa, ja saa vasun käännettyä oikeaan asentoon.. sitten ei kun kiskomaan. No tuleehan se Batman sieltä viimein! Täytyypä sanoa että hyvä oli alku tälle kaudelle. Sitten vain seurataan vasun ja emän vointia, ja annetaan vasulle vähän maitoa.
Sisällä pojat pian heräilevätkin.. jäi äiskältä tänä yönä unet väliin...
Mietin vaan, miten olisi käynyt, ellen olis yöllä valvonut ja kurkannut varulta navettaan...

keskiviikko 14. tammikuuta 2009


Niinpä-niin.. Elämä jatkuu, vaikka sitä välillä joutuu kovillekkin... Kolme vasikkaa vieroitettin emistään kaksi päivää sitten, ja vieläkin jaksaa Aamu ja Almu parkua. Tosin Almulta ei enää kuulu kuin pientä pihinää :( Reppana huutanut äänensä käheäksi... Huomenna varmaan jo olo on hiukan parempi, eikä ikävä enää niin kovin kaiherra sydämenpohjassa. Kyllä se vaan pahalta tuntuu itsestäkin.. Tekisi mieli avata portit ja päästää vasut emojen luo takaisin. Voi sitä riemua ja hännän heilutusta kun pääsisi emon utareelle!!! Mutta joskushan se on kuitenkin edessä, se ero. Niinhän ne lähtevät lapsetkin kotoa kun aika koittaa. Ja onhan sitä annettava tilaa uusille vasikoille. No, huomenna on varmaan jo rauha maassa.. ´Huomenna on kaikki paremmin´.

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Elämää tilalla osa 1.


Aloittelen kirjoitelmia liityen emolehmätilaamme.

Vielä on rauhallista.. Mutta huomenna alkaa huutokonsertti! Yhdeksän vieroitettavaa vasikkaa.. Onneksi tätä mökää ei montaa päivää kestä. Sääli vain, kun joutuvat vasikat emoistaan eroon. Hätä on kova, kun äitiä ei löydy, ja toisinpäin. Kuusi vasikkaa on lähdössä pois, välitykseen. Niille on sanottava hyväsit :( Elämä on rankkaa kun pienenä joutuu äidin helmoista pois kylmään maailmaan.
No, hyviähän ne ovat olleet pikkuvasujen päivät, emon vierellä lämmintä maitoa utareista juoden yli puoli vuotta.

Stressi häämöttää jälleen kun jokavuotinen poikima aika koittaa... Ensimäiset alkavat poikia kuukauden sisällä. Siinä sitä jää taas yöunet jos toisetkin väliin. Joopa, ilolla odottelen kun saa silmät ristissä lämmitellä pojille aamulla kaakaota.. No eipä siinä, kun vaan kaikki menisi tänä vuonna hyvin.. Hyvin on muistissa viime vuodelta , kun puutuivat eräältä emältä työnnöt kokonaan ja taas naapuri työnteli innokkaasti vieressä kohtuaan ulos.. Oli siinä meillä avustajilla ja eläinlääkärillä hommia.....

No ei auta pelko etukäteen. Sitä on otettava vastaan mitä se elämä antaa..

Toivottelen hyvää matkaa Alkutäräykselle, Apupapille, Aulle, Ansalle, Angelalle ja Aramealle.