torstai 17. helmikuuta 2011

Kevään viimeiset

Tänään aamutuimaan lähti viimeinen erä välitysvasikoita tältä keväältä.
Kolme lehmävasikkaa Hui, Hulda ja Halkatla muuttivat tielle tietämättömälle.
Toivottavasti tytöt pääsivät hyviin paikkoihin kasvamaan.
Nyt on sitten taas tilaa uusille pikkuisille.
Emot saavat hetken aikaa levähtää, ennenkuin on uusi vasikka "helmoissa" pyörimässä.

Tänne blogiin on löytänyt tiensä pari uutta lukijaa. Tervetuloa!
On mukava huomata että blogiani käydään lukemassa. Kommenttinne ovat arvokkaita ♥
Päivittelen tapahtumia, kunhan vain päiviteltävää löytyy. Aika useinhan sitä kaikenlaista juttua kehkeytyy.

Vielä on poikima-aikaan tovi. Ihan hyvä niin, kerkeäisi ilmat hieman lämmetä. Tällä pakkasella kun saattaisi vasukan korvanpäät paleltua, ja tipahtaa pois. Niin kävi muutama vuosi sitten muutamalle vasikalle, muunmuassa Vilulle, joka syntyi ulos kunnon paukkupakkasilla.
Nyt on onneksi eläimet sisällä. Kivempi vahtia sitten yöllä poikimisiakin.
Silloin vielä kun ei pihattoa ollut, ja emot olivat läpi talven pihalla, joutui isäntä taskulampun kanssa kiertämään laitumet öisin pariin kertaan. Ja poijituksetkin olivat aika mielenkiintoisia pilkkopimeässä pakkassäässä.
Onneksi nyt on se aika takana...huoh.

Odotellaan lämpimämpiä kelejä ja aurinkoa ♥

Mukavaa loppuviikkoa!

t.Lumikissa

4 kommenttia:

  1. Minua ja meidän maatalouskoululaista kiinnostaa kovasti teidän tuotantosuunta. Sen takia kaikki, mitä suinkin keksit tuosta työstä kirjoitettavaa, ahmaistaan suurella mielenkiinnolla ruudun tällä puolella.
    Eli kaikki, mitä kerrot, on hyvin mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  2. Suloinen pieni vasikka,emonsa hoivissa,tulee muistot mieleen kuvia katsellessa,kun meilläkii oli elikoita ja olipa minulla oma nimikko lehmäkin,joka ei oikein pysyny paikoillaan lypsettäessä:D.
    Mukavaa viikonloppua sinulle♥

    VastaaPoista
  3. Luin joskus yhden romaanin jossa oli "pääosassa" lihakarjan omistaja jostain Wyomingista tms. Niin siinä oli että kun emot poiki talvella, vasikoiden korvat teipattiin juuri siksi ettei ne palellu. Kuulostaa jotenkin hassulta. Onko tuo tuttua?

    VastaaPoista
  4. Sirkku: Mukava kuulla että jutut kiinnostaa. Taitaa tosin usein tulla kirjoitettua asian vierestä :/

    Tansku: Kiitos kommentista, ja mukavaa sunnuntain jatkoa :)

    Karjakko: En ole kyllä kuullut korvien teippaamisesta, mutta luultavasti ihan toimiva juttu. Onhan se kyllä aika karua jos emot poikii 20-30 asteen pakkasessa. Jos emä vielä on laiska nuolemaan vasikkansa puhtaaksi, on pienen elämä pian menetetty.

    VastaaPoista