sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Paluu rakennusajalle osa1.

On jo pitkään ollut mielessä kirjoitella hieman kasvattamon rakennusajoilta.
Tässä se nyt on. Ensimäinen osa.
Ja vuosi on 2005.

Ja kaikkihan alkoi tietenkin perustustöistä.
Ja maansiirtopuuhaa riitti. Parhaimpaan aikaan oli kolme traktoria kuormitettuna, kun appiukko ja isä tulivat isännän avuksi. Maata siirtyi traktorivoimin noin 600 kuormallista.


Onneksi tarvittava maa-aines saatiin pääosin omalta maalta, ja vielä ihan lähistöltä.

Päivät venyivät pitkiksi, jo alkumetreillä. Ainakin isännällä.
Hyvä kun kerkesi välillä pari tuntia nukkumaan.

Kaivinkoneella riitti puuhailua.

Salaojaputkia varten kaivettua kaivantoa.

Ja sitä itse putkeakin meni metri jos toinenkin maan uumeniin..


...ja tästä jatketaan..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti